Coaching

Coaching on ohjaamista, jossa tavoitteina voivat olla ammatillisen ajattelun selkeyttäminen ja työn tavoitteiden kirkastaminen, omien tai yrityksen voimavarojen tunnistaminen, työn imun ja motivaation tukeminen päämääränä työn kannattavuuden ja tuloksellisuuden tehostaminen.

Coaching on prosessimaista työskentelyä, joka perustuu valmentajan ja valmennettavan väliseen luottamukselliseen keskusteluun ja ajatusten vaihtoon. Työskentelyssä voidaan työstää esimerkiksi erilaisia näkökulmia sekä skenaarioita ja työnprosessien eri vaiheiden ja niiden edellyttämien työtehtävien hahmottamista. Valmennuksen keskiössä on tukea ja antaa työkaluja työntekijän ja työorganisaation voimavarojen, osaamisen ja resurssien tavoitteellisempaan kohdentamiseen.

Coaching luo rauhallisen tilan ja ajan, jossa on mahdollista tutkia omaa työtä, lisätä muutosjoustavuutta eli resilienssiä ja kehittää oman työn johtamisen taitoja, avata uusia tapoja hahmottaa sekä arvostaa omaa työtä. Kyse on ohjausprosessista, jossa dialogisen keskustelun, reflektoinnin ja työn tutkimisen avulla on mahdollista oppia sellaisia työelämän ja itsesäätelyn taitoja, jotka maksimoivat kyvyn hyödyntää omaa osaamista, vahvuuksia, potentiaalia sekä ympäristön resursseja siten, että ammatilliset tavoitteet ovat saavutettavissa mahdollisimman tuloksellisesti.

Coaching tukee mm.:

  • konkreettista toimeenpanokykyä
  • tavoitteiden kirkastamista
  • tavoitteellista ja tuloksellista työskentelyä
  • voimavarojen ja resurssien tunnistamista
  • työn prosessien hahmotusta ja tehostamista
  • työvirettä, motivaatiota, innostusta ja työhyvinvointia
  • oman työn näkyväksi tekemistä
  • tarkoituksenmukaista priorisointia ja hallinnantunteen vahvistumista
  • oman työn arvostamista
  • ammatillisen identiteetin vahvistumista
  • työn arviointia, johtamista ja kehittämistä

Coaching-prosessi alkaa työntekijän, tiimin tai työyhteisön tarpeiden ja tilanteen kartoituksesta sekä valmennusprosessin tavoitteiden määrittelystä ja ohjaustapaamisten aikatauluttamisesta. Prosessin pituus riippuu valmennettavan tarpeista. Coaching -prosessia ohjaava valmentaja on vaitiolovelvollinen.